Hyviä joukkuevoimistelijoita halutaan mukaan Gymnaestradan Pohjolan iltaan!

24.6.2010

Etsimme hyviä joukkuevoimistelijoita ja tanssillisen voimistelun taitavia harrastajia esiintymään ensi kesän ehdottomaan voimistelutapahtumien aateliin Gymnaestradaan Sveitsin Lausanneen.

Heinäkuussa 2011 järjestetään jälleen kansainvälinen voimistelutapahtuma Gymnaestrada joka kerää paikalle noin 25 000 voimistelijaa. Tällä viestillä lähestyn teitä taitavat joukkuevoimistelijat (huom! myös uransa jo lopettaneet) ja tanssilliset voimistelijat Etelä-Suomen alueelta. Haluaisitko lähteä mukaan uudenlaisen näytöksen tekemiseen ja voimistellen edustamaan Suomea Pohjolan ilta näytökseen Sveitsin Gymnaestradaan?

Pohjoismaista Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska järjestävät yhteisen Pohjolan ilta näytöksen Gymnaestradan yhteydessä jälleen kerran. Tällä kertaa vastuuvuorossa on Ruotsi, joka on päättänyt toteuttaa satuun pohjautuvan näytöksen Ghangeling tarkoituksena sekoittaa eri maiden voimistelijoita ja ryhmiä keskenään ja tehdä näin uusi, erilainen
Pohjolan ilta!


Näytöksen kaikki koreografiat tulevat olemaan kolmen ruotsalaisen koreografin käsialaa, pääkoreografina Anders Frisk. Nämä koreografit tulevat syyskuussa tekemään ja opettamaan Suomen osuudet viikonloppuleirille johon nyt voimistelijoita kaipaamme.

Koreografian voimistelijoiksi Suomesta halutaan tanssillisen voimistelun taitavia harrastajia sekä joukkuevoimistelijoita ja entisiä joukkuevoimistelun huippuja. Suomesta on tarkoitus kasasta 50-60 voimistelijan ryhmä. Mukaan emme välttämättä tarvitse nyt
kokonaisia joukkueellisia voimistelijoita vaan mukaan voi lähteä myös aivan yksittäisiä voimistelijoita ihan mistä seurasta tahansa, lähdemmehän nyt edustamaan Suomea, emme yksittäisiä seuroja.

Harjoitukset tulevat olemaan Länsi-Vantaalla ja harjoituskertoja tulee olemaan 1x/vk tai 1x/joka toinen viikko.

Kiinnostuitko?

p.s. Jos et tiedä mikä on tämä upea tapahtuma Gymnaestrada on,
tsekkaa täältä www.svoli.fi/gymnaestrada

Lisätietoja

Marita Haapasalo
ohjaaja ja koreografi / Ajattomat
Vantaan Voimisteluseura
p. 040-576 3024
marita.haapasalo@gmail.com