TEHOTUNNIT
Bobyaerobic
Reipastempoisen tunnin aikana rakennetaan liikkuva koreografinen askelsarja ja pysytään liikkeessä noin 30min. Lihaskunto-osuudessa treenataan monipuolisesti koko kehon lihaksistoa noin 20-25min ajan. Apuvälineinä käytetään usein kuminauhoja. Lopuksi venytellään lyhyesti. Todellinen tehotreeni, joka polttaa rasvaa ja saa hien pintaan hyvän musiikin tahdissa. Tunti sopii jo pitempään tunneilla käyneille, mutta myös vasta aerobicin perusaskeleet osaaville.
Circuit training
Circuit Training on musiikin tahdissa tapahtuvaa piiriharjoittelua., jossa lihaskuntoharjoitteet ja hapenottokykyharjoitteet vuorottelevat. Kullakin paikalla liikutaan noin 30 sekunnin ajan. Tunti alkaa lämmittelyllä ja päättyy venyttelyyn. Tunti sopii hyvin sekä miehille että naisille.
Keppijumppa-tunnilla keppien avulla lisätään liikkuvuutta ja ryhtiä. Tunti sisältää liikkuvan osuuden, jonka jälkeen keskitytään lihaskuntoon välineitä apuna käyttäen. Lopuksi noin. 10-15 min, venyttelyt.
Kunnon jumppa
Kunnon jumppa on helpohko mutta tehokas kokonaisuus, joka koostuu monipuolisista, koko kehoa harjoittavista liikkeistä. Jumpassa keskitytään tasapainoa, rangan liikkuvuutta ja ryhtiä kehittäviin harjoitteisiin. Sisältää myös aerobisen osuuden. Liikkeet pohjautuvat voimistelun perusliikkeisiin: askellukset, vahvistavat ja muokkaavat lihaskuntoliikkeet, tasapainoharjoitteet jne. Musiikki on vaihtelevaa ja melodista. Jumppa on kaikenikäisille aikuisille sopivaa liikuntaa, joka kehittää lihasvoiman ja liikkuvuuden eli notkeuden lisäksi koordinaatiota ja tasapainoa. Apuvälineinä tunneilla käytetään vaihtelevasti keppejä, kuminauhoja ja puolapuita. Viimeiset 20-25 min käytetään palauttavaan venyttelyyn. Kauden aikana ohjelmassa on myös kuntopiirejä sekä erilaisia teemoja, esim niska-selkä, vatsa-pakara tms.
Kuntojumppa (päivä)
Kuntovoimistelussa keskitytään monipuolisiin, koko kehoa harjoittaviin liikkeisiin ja askelsarjoihin sekä liikkuvuutta ja ryhtiä kehittäviin harjoitteisiin. Sisältää myös aerobisen osuuden. Liikkeet pohjautuvat voimistelun perusliikkeisiin: askeleet, hyppelyt, lihaskuntoliikkeet, tasapainoharjoitteet jne. Musiikki on vaihtelevaa ja melodista. Kuntojumppa on kaikenikäisille aikuisille sopivaa liikuntaa, joka kehittää lihasvoiman ja liikkuvuuden eli notkeuden lisäksi koordinaatiota ja tasapainoa
Kuntojumppa (ilta)
Pitkäkestoinen, vauhdikas tunti, jossa energiat virtaavat. Tunti painottuu aerobisella kynnyksellä liikkumiseen n.45-50 min, jossa sykettä nostatetaan tehokkailla aerobicin perusliikkeillä. Aerobisen osuuden päätteeksi tehdään lihaskuntoa 25min, joka painottuu päälihasryhmien treenaamiseen ja lihaskestävyyden parantamiseen. Lopuksi tehdään n.12-10 min palauttavat venyttelyt. Tunti kehittää loistavasti perus ja vauhtikestävyyttä, jotka vuorottelevat sekä lihaskestävyyttä.
Teematreeni
Tunnilla teema vaihtuu ohjaajan mukaan. Tammikuu ja Maaliskuu "Voimaa ja Venyvyyttä" ohjaa Heidi Kaartinen. Helmikuussa "Step" Tiia Matikaisen ohjaamana.
"Voimaa ja Venyvyyttä" tunnilla annetaan sykettä sydämelle ja liikettä ja voimaa lihaksille sekä liikkuvuutta ja mielen virkistystä koko keholle. Alkulämmittelyn (10 min) jälkeen kuormitetaan eri lihasryhmiä (35 min) ja tunti päätetään venyttelyyn ja rentoutukseen (10 min). Vaikeustaso helppo.
Tehotreeni
Reipastempoisen tunnin aikana rakennetaan lyhyehkö koreografinen askelsarja ja pysytään liikkeessä noin 20min. Lihaskunto-osuudessa treenataan monipuolisesti koko kehon lihaksistoa noin 30-35min ajan. Apuvälineinä käytetään usein kuminauhoja. Lopuksi venytellään lyhyesti. Tunti sopii myös vasta aerobicin perusaskeleet osaaville.
Power Step
Power Step on vauhdikas tunti, jossa hiki virtaa ja kaupan päälle tulee hyvä mieli tehokkaan treenin jälkeen. Tunnilla käytetään Steppilautaa. Tunnille tarvitset mukaan vesipullon, pyyhkeen ja hyvät jumppakengät.
KEHO JA MIELI
Flow Gymnastics
FlowGymnastics-tunneilla lähdetään liikkeelle kehon lämmittelyllä ja mielen virittelyllä. Koko keho houkutellaan mukaan vähitellen suurilla liikeradoilla, liikkuvilla kävely- ja askelyhdistelmillä käsiä unohtamatta. Kaiken lähtökohtana on lantion, rangan ja hartiaseudun vahva, mutta hallittu liike. Myös lihaskuntoa ja joustavuutta kehitetään lajinomaisesti. Nautinnollinen musiikki siivittää jumppaajat tunnelmasta toiseen.
Itämainen/Bollywood alkeet ja keskitaso
Tunnilla harjoitellaan itämaisen tanssin perustekniikkaa sopien niin aloittelijoille kuin pidempäänkin tanssineille. Kauden aikana tehdään koreografia, joka sisältää vaihdellen itämaista, bollywoodia tai afrotyylistä tanssia. Liikkeet pohjautuvat itämaisen tanssin liikkeisiin. Tekniikan ja koreografian lisäksi tunnilla painotetaan myös ilmaisua ja eläytymistä. Tunnin lopuksi tehdään loppuvenyttely. Näillä tunneilla nauru raikaa, mutta kehitys kukoistaa! Tunti sopii teini-ikäisille nuorille, eläkeläisille ja kaikille siltä väliltä!
Itämainen jatko
Itämainen jatkoryhmä sopii vähinään kaksi vuotta tanssineille, itämaisen tanssin perusliikkeet hallitseville tanssijoille. Tunneilla tehdään sekä hiukan haasteellisempaa tekniikkaa että koreografiaa ja tutustutaan myös välineiden käyttöön. Olemme tanssineet mm. huivin ja kepin kanssa. Oppilaan halutessa/toivoessa näillä tunneilla voidaan myös kiinnittää huomiota henkilökohtaiseen kehitykseen. Tunneilla on rento tunnelma ja ryhmäläisten musiikki yms. toiveita otetaan huomioon!
Jooga
Jooga on kehon hoitoa ja se lisää itsetuntemusta sekä joustavuutta. Rentoutuminen, mielen hiljentyminen löytyvät, kun yhdistetään liike ja hengitys samanaikaisesti tehtävässä liikkeessä sekä keskitytään tehtävään liikkeeseen. Liikkeet pyritään ohjaamaan tarkasti näyttäen ja selittäen. Yksinkertaisetkin liikkeet ovat hyviä, kun ne tehdään hengitys huomioiden ja keskittyen. Ohjaaja antaa eri vaihtoehtoja liikkeen suorittamiseen. Kuitenkin jokainen tekee omaa joogaa omien tämän hetkisten kykyjen ja kunnon mukaan. Opitaan kuuntelemaan kehoa ja tuntemaan omat rajansa sekä keskittymään. Saadaan mielenliikkeet rauhoittumaan. Tunnin lopussa on rentoutunut, mutta kuitenkin virkistynyt olo ja se jatkuu tunnin jälkeenkin auttaen arkielämässä. Joogaa ei kuitenkaan voi kokonaan sanoin selittää, se on koettava itse!
Lempeä Liikunta
Lempeässä liikunnassa tavoittelemme parempaa tasapainoa,vartalonhallintaa ja venyvyyttä. Sisältää lämmittelyn ja venyttelyosuuden sekä erilaisia vartalonhallintaa parantavia harjoituksia esim.pilateksesta ja joogasta. Hyvänolon liikunta, joka sopii kaikille. Tervetuloa!
Pilates alkeet
Tunneilla tutustutaan haastavan ja mielenkiintoisen kehonhallintatekniikan saloihin lähtien liikkeelle perusteista ja edeten yksilölliseen tahtiin. Kauden aikana kehitetään monipuolisin harjoittein voimaa ja liikkuvuutta, tavoitteena hyvä ryhti ja lihastasapaino. Tunti sopii hyvin kaikille lajista kiinnostuneille.
Ryhtijumppa
RYHTIJUMPPA on hauskaa, selkeää, helppoa ja tehokasta, ja se sopii kaiken ikäisille miehille ja naisille. Se on terveysliikuntaa parhaimmillaan, jumppa kehittää kestävyyskuntoa, lihaskuntoa- ja liikehallintaa.Tunnilla käytetään keppiä, se opettaa nostotekniikkaa, huoltaa selkää sekä pitää ryhdin kunnossa.Kepin avulla liikkeet on helppo hahmottaa ja se auttaa avaamaan kiristynyttä ryhtiä.Tunnin lopuksi mukavat venyttelyt.
Ryhtiä ja hallintaa
Tunnilla keskitytään ensisijaisesti vartalonhallinnan ja ryhdin parantamiseen monipuolisten harjoitteiden kautta. Tärkeänä painopisteenä on vartalon syvien tukilihasten harjoittaminen. Alkulämmittelyssä tehdään helppoja askelluksia ja joskus astellaan myös tanssin tahtiin. Noin puolen tunnin lihaskunto-osuuden jälkeen päätetään tunti rentouttaviin venytyksiin. Teholtaan tunti on kohtalaisesti kuormittava ja vaikeustasoltaan helppo.
Venyttely
Tunnilla yhdistetään rauhalliset liikkeet, Bodystyling veltoille lihaksille, selkäkoulu jännitykselle sekä jooga liikkuvuudelle.
PERHELIIKUNTA
Perheliikunta
Perheliikunnassa tärkeää on yhdessäolo ja -tekeminen, porukkahenki, liikkumisen ilo ja onnistumisen ilo. Aikuiset ja lapset tekevät yhdessä jumppatemppuja, joissa aikuisenkin syke nousee ja lihaskunto kohentuu. Jumppahetki päätetään oman jumppaparin hellittelyyn, rauhalliseen sylittelyyn sekä halauksin. Liikkuvan lapsen takana on liikkuva aikuinen - siis koko perhe yhdessä liikkumaan! Lapsen kanssa voi käydä myös eri henkilö eri kerroilla. Ilmoitathan lapsesi vain yhteen perheliikunta-ryhmään, sillä tunnit ovat todella suosittuja ja haluamme varmistaa liikunnan ilon mahdollisimman monelle perheelle.
Vauvajumppa
Vauvajumppa sopii vauvalle, joka osaa jo kannatella päätään. Tunnilla kohotetaan sykettä ja vahvistetaan vanhemman lihaksia vauva "painona". Vauvalla olisi hyvä olla mukana pieni viltti ja lelu, sillä osa liikkeistä tehdään vauva lattialla.