Syysstartti 26.8.2018

Sunnuntaina 26.8.2018

Aurinkokiven koululla 

klo 16:30-18:30

Lasten oma jumppailta, jossa pääsee temppuradalla kokeilemaan parkouria, temppuilua, telinevoimistelua ja akrobatiaa. Temppurata on avoinna koko tapahtuman ajan ja tutustumaan ovat tervetulleita eri ikäiset lapset. Alle kouluikäiset lapset saavat tulla paikalle vanhempiensa kanssa. Tutustumiseen voi käyttää hetken tai koko illan. Tapahtumassa temppuillaan omalla vastuulla.  

Tapahtumassa voi myös ilmoittautua syksyn ryhmiin ja kysyä seuran tarjonnasta. Huomioittehan kuitenkin, että ilmoittautuiminen on avautunut 8.8. eli osa ryhmistä voi olla tapahtuman aikaan jo täynnä. Info- ja ilmoittautumispiste sijaitsee salin sisäänkäynnin luona.